
Kylätalon ikkunankunnostushanke nytkähtelee eteenpäin hitaasti, mutta varmasti. Työtilat on valmisteltu, tarvittavat välineet hankittu ja maalihankinnat ovat työn alla. Kunhan maailma palaa raiteilleen, kaikki on valmista täyteen vauhtiin.
Yksi oleellinen hankittava on ulkopuolisten ikkunoiden irroitusta ja karmien kunnostusta varten tarvittavat telineet. Ylempi rivi pitänee hoitaa nostimen avulla, mutta se on kesän 2021 murhe, nämä tämän kesän ohjelmassa olevat saataisiin tehtyä telineiltä. Joten nyt etsintäkuulutamme telineitä, joilta työ onnistuisi turvallisesti. Ikkuna-aukko on 1500mm leveä, ja työskentelytason korkeus maasta 2500/3500. Joten jos jostain suinkin löytyisi käyttöön sopivat telineet niin se olisi valtavan hieno juttu. Kaikki ehdotukset huomioidaan, mielellään teline saisi olla käsivoimin siirreltävä, mutta kuten sanottu niin kaikki ideat kuunnellaan!
Sisäpuolen ikkunapuitteita on jo irroiteltu ja kunnostusta on aloiteltu. Vallitseva maailmantilanne estää isompien yhteispuuhastelujen järjestämisen, mutta mikäli aika käy pitkäksi eikä ole mitään tekemistä, niin ikkunoita voi toki tulla kylätalolle rapsuttelemaan yksin tai kaksin. Ota yhteyttä niin sovitaan kulkemiset ja tarvittavat opastukset. Itse työ on yksinkertaista maalipinnan kaapimista ja hiomista. Myöhemmässä vaiheessa päästään maalaamaan. Tarvittavat työkalut ja työohjeet löytyvät talon puolesta. Ja kahvia ja korppuja 😁. Pienikin työpanos otetaan kiitollisena vastaan ja jokainen talkootyötunti on arvokas. Suunnitteilla on kesälle isompia talkoorykäisyjä, joissa on ruokatarjoilut mukana. Lisäksi kehitteillä on jonkinlainen systeemi, että tietyn talkootuntimäärän jälkeen järjestettäisiin saunailtoja -ainakin kahta eri sorttia 😉
Telineiden suhteen yhteydenotot 0407610993 (Helena)
Lisätietoja ikkunankunnostuksesta 0505918067 (Olena)